sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kolmen juuston salamipiirakka

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 rkl vettä
1/4 tl suolaa

Täyte:
1 sipuli
1 pss (150 g) salamisuikaleita
1 dl juustoa raastettuna
½ pkt Aura-juustoa muruisina
½-1 dl fetajuustokuutioita
½ paprika kuutioina
200 g creme fraichea (18%)
3 kananmunaa
1 rkl kuivattua persiljaa
1/2 tl mustapippuria

Nypi jauhot ja voi kulhossa. Voitele piirakkavuoka (halkaisija noin 26 cm). Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa sipuli ja salami kuutioiksi. Paista salamikuutioita hetki kuumalla pannulla. Lisää sipuli ja paprika pannuun ja kuullota. Anna viilentyä. Sekoita täytteen aineet keskenään kulhossa. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 35 min.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hirvipata Burgundin tapaan

1 kg hirvenpaistia
140 g pekonia
2 sipulia
4 porkkanaa
n. 70 g tomaattipyrettä
1-2 dl punaviiniä
1 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl vasikanfondia
2 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
mustapippuria
suolaa
vettä
öljyä tai margariinia paistamiseen

Kuutioi hirvenpaisti. Leikkaa pekoni ja sipuli pieniksi kuutioksi. Viipaloi porkkana reiluiksi paloiksi. Paista pekoni kuumalla pannulla rapeaksi. Lisää pannuun sipulikuutiot ja porkkanat. Kuullota hetki. Nosta pekoni-sipuli-porkkanaseos uunipataan. Lisää pannulle öljyä tai margariinia. Paista hirvenpaistikuutiot pannulla puolikypsiksi. Mausta lihat mustapippurilla ja suolalla sekä lisää vehnäjauhot. Nosta lihat uunipataan. Lisää uunipataan tomaattipyre, fondi, punaviini, timjami ja laakerinlehdet. Lisää vettä siten, että kaikki ainekset pettyvät ja sekoita huolellisesti. Nosta uunipata uuniin 180 asteeseen noin kahdeksi tunniksi, jonka jälkeen alenna lämpö 150 asteeseen. Anna hautua vielä tunnista kahteen tuntia, kunnes liha on mureaa. Sekoita pataa useita kertoja kypsymisen aikana ja lisää tarvittaessa vettä.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Paistettua riisiä ja naudanlihaa kasviksilla

2 dl keittämätöntä basmatiriisiä
2 kananmunaa
soijaa
osterikastiketta

400 g ohuita naudanlihasuikaleita
marinadi:
3 rkl soijaa
1 rkl osterikastiketta
2 rkl vasikanfondia
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria

3 porkkanaa
2 sipulia
1 paprika
1 nippu kevätsipulia
100 g haricot-papuja
½ tuore jalapeno
2 valkosipulinkynttä
öljyä
suolaa
sokeria

Keitä riisi kypsäksi ja anna viilentyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään asti. Leikkaa porkkana, paprika ja kevätsipuli ohuiksi suikaleiksi. Sekoita lihan marinadiainekset keskenään ja sekoita lihasuikaleiden kanssa. Leikkaa sipuli puolikuun muotoisiksi ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa haricot-pavuista päät pois ja leikkaa papu keskeltä kahteen osaan poikittain. Hienonna jalapeno ja valkosipuli.

Paista riisiä wokissa hetki ja lisää kananmunat riisin sekaan. Hakkaa kananmunat lastan avulla pieneksi silpuksi riisin sekaan. Mausta soijalla ja/tai osterikastikkeella. Nosta sivuun. Lisää wokkiin sipuliviipaleet. Paista öljyssä kullanruskeiksi ja mausta suolalla ja sokerillla. Nosta sivuun. Lisää wokkiin öljyä ja paista naudanlihasuikaleet kuumassa wokissa nopeasti. Lisää wokkiin valkosipuli ja jalapeno, sekoita. Lisää porkkana ja paprika, paista hetki. Lisää kevätsipuli ja pavut. Sekoita. Lisää wokkiin karamellisoitu sipuli ja paistettu riisi. Sekoita ainekset ja kuumenna.

torstai 1. tammikuuta 2015

Ylikypsä joulukinkku

Sulata pakastettu joulukinkku jääkaapissa. Nosta kinkku huoneenlämpöön 3-5 tuntia ennen paistamista. Kinkun sisälämpötilan tulisi olla 5-10 astetta ennen uuniin laittamista.

Huuhtele kinkku vedellä ja kuivaa. Nosta kinkku paistopussiin ja pussi uuniritilän päälle. Laita ritilän alle uunipelti. Nosta kinkku uuniin 150 asteeseen 1,5 tunniksi, jonka jälkeen alenna uunin lämpötila 100 asteeseen. Kinkku on sopivan mureaa ja ylikypsää paistomittarin näyttäessä 86 astetta.

Anna kinkun viilentyä. Poista sen jälkeen kinkusta verkko ja ylimääräinen rasva. Levitä kinkun pintaan sinappia ja ripottele päälle korppujauhoja. Kuorruta kinkkua uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Vajaan 5 kilon kinkulle paistoaika tämän ohjeen mukaan on 10 tuntia (2 tuntia per kilo).

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kaalikeitto

700 g keräkaalta
5-6 pientä porkkanaa
3-4 rkl vasikanfondia
vettä
400 g jauhelihaa
2 pientä sipulia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1-2 laakerinlehteä
2 tl meiramia
3 rkl kuivattua persiljaa

Leikkaa kaali pieniksi paloiksi kattilaan. Lisää vettä niin, että kaalit peittyvät. Lisää fondi ja paloitellut porkkanat. Laita kiehumaan. Paista jauheliha ja mausta suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Lisää pieniksi kuutioksi leikattu sipuli pannuun ja kuullota jauhelihan kanssa hetki. Lisää jauheliha kaalten kanssa kattilaan, lisää samalla laakerinlehdet. Anna keittyä miedolla lämmöllä muutaman tunnin verran. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa meirami ja persilja.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kukkakaaligratiini

1 keskikokoinen kukkakaali
1 dl kolmen juuston ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta

Leikkaa kukkakaalista nuput ja keitä kolme minuuttia. Lisää kukkakaalin nuput uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada kerma uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraaste. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hampurilaiset New York Timesin mukaan

(8 sämpylää)

2,5 dl vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
2 rkl pehmeää voita
1 muna

Voiteluun:
1 muna
1 tl vettä
sesaminsiemeniä

Lisää kädenlämpöiseen vesi-maitoseokseen kuivahiiva ja sokeri. Anna seisoa viisi minuuttia. Sekoita jauhot ja suola, nypi voi jauhoseokseen. Sekoita vesi-maito-seokseen kananmuna. Lisää jauhoseos. Vaivaa taikinaa noin kymmenen minuuttia. Taikinan kuuluu olla hyvin venyvää ja tarttuvaa. Anna kohota liinan alla kaksi tuntia.

Kaada taikina jauhotetun leivinpaperin päälle ja jaa taikina kahdeksaan osaan. Pyörittele litteitä sämpylöitä. Anna kohota sämpylöiden noin kaksi tuntia.

Nosta kylmään uuniin kulho, jossa on vettä muutaman desin verran. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät kananmuna-vesiseoksella ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista sämpylöitä 10-15 minuuttia, anna vesikulhon olla paistamisen ajan uunissa.

(alkuperäinen ohje New York Times, suomennettuna Reseptivihkosta)



Jauhelihapihvit

400 g naudan jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1-2 rkl sinappia

Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet. Vaivaa taikinaa noin viisi minuuttia. Painele neljä ohutta pihviä ja paista pannulla. Lisää pihvien päälle halutessasi cheddarjuustoa ja nosta hetkeksi lämpimään uuniin, jotta juusto sulaa.

Täytä maun mukaan.