sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Paahtovanukas

3 dl maitoa
2 dl kermaa
½ dl sokeria
1 ½ tl vaniljasokeria tai 1 vaniljatanko
4 kananmunaa

paahdettu sokeri:
1 dl sokeria
2 rkl vettä

Sulata kattilassa 1 dl sokeria. Kun sokeri on paahtunut kullanruskeaksi, lisää 2 rkl vettä. Kaada seos uuninkestävään vuokaan. Levitä seos tasaisesti vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Kuumenna kiehumispisteeseen kattilassa maito, kerma ja sokerit (tai halkaistu vaniljatanko). Nosta seos pois levyltä ja siivilöi seos. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja sekoita kananmunat maito-kerma-sokeriseokseen. Lisää seos uunivuokaan paahdetun sokerin päälle. Nosta vuoka vesihauteeseen ja paista uunissa 175 asteessa 45-50 minuuttia kunnes vanukas on hyytynyt. Peitä tarvittaessa vanukas foliolla. Anna viilentyä jääkaapissa (mielellään seuraavaan päivään) ja kumoa lautaselle.

Uuni-mantelikala

400 g paloiteltua pakasteseitiä
suolaa
valkopippuria

päälle:
1 dl korppujauhoja
2 dl kevytkermaa
1,5 dl mantelilastuja
1 kananmuna
1 tl suolaa

Ripottele sulaneille kalanpaloille suolaa ja valkopippuria. Laita kalanpalat reunallisen voidellun uunivuoan pohjalle. Sekoita keskenään kerma, korppujauhot, kananmuna ja osa mantelilastuista ja mausta varovasti suolalla. Kaada seos kalapalojen päälle. Ripottele päälle loput mantelilastut. Paista 200 asteessa noin tunnin ajan.

Juustoiset lohiruusut

600 g lohifilettä
100 g tuorejuustoa
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Poista lohesta ruodot ja leikkaa se ohuiksi (n ½ cm) viipaleiksi graavilohen tapaan. Hienonna tehosekoittimessa n. 100 g lohta ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Jaa tuorejuustoseos neljäksi korkeaksi keoksi leivinpaperin päälle pellille tai uunivuokaan. Kierrä lohiviipaleet tuorejuuston ympärille siten, että muodostuu ruusu. Aloita kiertäminen lohiviipaleiden leveämmästä päästä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Mausteista ankanrintaa ja papu-pähkinäpaistosta

2 ankanrintaa
1 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
tuoretta timjamia
2 valkosipulin kynttä
karkeaa merisuolaa

Sekoita suolan joukkoon kaikki mausteet ja hienonnetut yrtit sekä valkosipuli. Poista ankanrinnoista kalvot lihapuolelta. Tee ankanrinnan nahkaan syviä viiltoja vieri viereen. Lämmitä pannu ja laita ankanrinnat pannulle nahkapuoli alaspäin. Paista hitaasti ja poista välillä pannulle muodostunutta rasvaa. Paista kunnes nahkapuoli on rapea ja kauniin värinen. Käännä rinnat pannulla ja kypsennä muutama minuutti. Aseta rinnat uunipellille ja hiero ne joka puolelta mausteseoksella. Anna maustua noin 30 minuuttia. Pyyhi ylimääräiset mausteet pois ja loppukypsennä uunissa 150°C:ssa noin 10 minuuttia tai kunnes sisälämpötila on 52°C. Anna vetäytyä hetki ja siivuta rinnat ohuiksi viipaleiksi.

Papu-pähkinäpaistos

200 g pitkiä papuja
2 porkkanaa
4 shalottisipulia
puolikas kiinankaali
1 dl cashewpähkinöitä
tilkka seesamiöljyä
2 rkl soijaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja viipaloi porkkanat ja sipulit. Suikaloi kaali. Keitä kaikki vihannekset paitsi sipulit runsaassa vedessä kaksi minuuttia. Siivilöi vihannekset ja paista niitä pannulla seesamöljyssä muutama minuutti. Lisää mukaan sipulit, pähkinät ja soija. Mausta paistos suolalla ja pippurilla.

(Ohje mukailtu Sokkokokki-ohjelmasta)

lauantai 13. helmikuuta 2010

Lihapiirakat

Taikina:
5 dl vettä
2/3 pakettia hiivaa
2 tl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 11 dl vehnäjauhoja

Sekoita lämpimään veteen hiiva, sokeri ja suola. Lisää jauhot ja viimeisenä oliiviöljy. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Täyte:
2 sipulia
600 g jauhelihaa
½ tl valkosipulimurskaa
½ tl Sambal Oelek-chilitahnaa
½ tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 ½ dl puuroriisiä keitettynä

Silppua sipuli kuutioksi. Paista jauheliha ja lisää sipuli, mausteet sekä keitetty riisi. Sekoita tasaiseksi.

Kaulitse taikina osissa ohueksi ja ota sopivalla kulholla pyöreitä muotteja taikinasta. Lisää täytettä muutama ruokalusikallinen ja painele reunat kiinni. Tee haarukalla muutama reikä piirakan toiselle puolelle. Anna kohota jauhotetulla pöydällä.

Uppopaista 180 asteisessa öljyssä molemmin puolin. Nosta valumaan talouspaperin päälle. Laita piirakat vielä lämpiminä pusseihin, jotta kuori pehmenee.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Lohikeitto

10 kpl perunoita
500 g lohta
3 kpl porkkanaa
1 sipuli
1 laakerinlehti
2 dl ruokakermaa
reilu nokare maustamatonta sulatejuustoa
mustapippuria
suolaa
tilliä

Leikkaa perunat, lohi, porkkanat ja sipuli pieniksi kuutioksi. Keitä perunat mustapippurin, suolan ja laakerinlehden kanssa puolikypsiksi. Lisää paistinpannulla freesattu porkkana ja sipuli keittoon. Paista lohipaloja hetken aikaa paistinpannulla ja lisää lohet kattilaan. Lisää samalla sulatejuusto. Anna keittyä hiljalleen kypsiksi. Lisää lopuksi kerma. Ripottele keiton päälle tilliä.

torstai 21. tammikuuta 2010

Kinkkupasteijat

½ isoa lehtitaikinalevyä (300 g)
200 g kinkkusuikaleita
1 dl juustoraastetta
mustapippuria
(50 g aurajuustoa)
1 kananmuna

Sekoita juusto ja kinkku sekä halutessasi aurajuusto sekaisin. Mausta mustapippurilla. Kaulitse lehtitaikina ohueksi ja jaa taikina 12 neliönmuotoiseen osaan. Lisää täyteseosta pari reilua ruokalusikallista jokaiselle taikinaneliölle. Nosta nurkat keskelle, rypistä tiiviisti ne yhteen ja paina keskelle. Voitele kananmunalla ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.