lauantai 21. syyskuuta 2013

Pulled Pork

1 kg maustamatonta kassleria
2 ½ tl suolaa
2 tl mustapippuria
2-3 tl NoMun Barbecue-maustetta
American BBQ Sauce Kentucky Whiskey- barbecuekastiketta

Mausta liha suolalla, mustapippurilla ja NoMun mausteella. Kääri liha tiiviisti tuorekelmuun ja nosta maustumaan jääkaappiin seuraavaan päivään asti. Nosta liha huoneenlämpöön tunti ennen valmistusta. Grillaa lihaa miedolla lämmöllä grillissä tunnin ajan välillä käännellen. Valele lihan pintaan barbecue-kastiketta useaan kertaan grillauksen aikana. Nosta liha grillistä ja nosta tiiviiseen folioon. Nosta liha uuniastiassa uuniin ja kypsennä 150 asteessa noin 3½ tuntia. Alenna uunin lämpö 125 asteeseen ja anna liha olla uunissa vielä tunnin verran. Nosta liha uunista ja anna vetäytyä foliossa 45 minuuttia. Revi haarukalla ja käsin valmiiksi pieniksi paloiksi.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kanakeitto

450 g hunajamarinoituja kanafileesuikaleita
3 porkkanaa suikaleina
1 palsternakka suikaleina
1 nauris suikaleina
1 sipuli ohuina viipaleina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ punainen chilipalko ohuina suikaleina
1 tl tuoretta inkivääriä silputtuna
1 pieni purkki ananasrenkaita
1 dl pakastemaissia
1 l kanalientä
1 iso purkki kookosmaitoa
2 annosta (kiekkoa) kokojyvänuudeleita
mustapippuria
kafferilimelehtimurskaa
oliiviöljyä

Paista kanasuikaleet kypsiksi paistinpannulla tilkassa oliiviölyä. Lisää chili, valkosipuli ja inkivääri kanan sekaan ja paista hetki. Lisää sipuli ja pieniksi paloiksi leikattu ananas pannulle ja paista hetki. Nosta sivuun. Lisää kattilaan oliiviöljyä ja freesaa kasvikset kevyesti. Lisää kookosmaito, kanaliemi ja ananaspurkin mehu kattilaan. Mausta mustapippurilla ja kafferinlimellä. Hauduta noin 10 minuuttia. Lisää pannulta kana-kasvisseos ja pakastemaissit kattilaan ja hauduta 5 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä. Lisää keiton sekaan pieneksi katkotut nuudelit ja hauduta kypsiksi.