lauantai 12. joulukuuta 2009

Pekoni Tournedos

300 g naudan sisäfileen keskiosaa
4 viipaletta pekonia
mustapippuria
suolaa

Leikkaa sisäfileen keskiosasta kaksi n. 4-5 cm paksua pihviä. Mausta pihvit mustapippurilla ja suolalla. Kiedo kaksi pekoniviipaletta kunkin pihvin ympärille ja kiinnitä coctailtikuilla. Paista pihvejä pannulla n. kolme minuuttia puoleltaan ja kypsennä ne loppuun uunissa 200 asteessa, kunnes pihvin sisälämpötila on 68 astetta (pihvi on kypsä). Anna pihvien vetäytyä folion alla 5-10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Pihvin kypsyysasteet
raaka sisälämpötila 55 astetta
medium- sisälämpötila 57-60 astetta
medium sisälämpötila on 63-66 astetta
kypsä sisälämpötila 72 astetta
Ota pihvit uunista, kun sisälämpötila on noin kolme astetta tavoiteltua lämpötilaa alempi.


keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Herkkusienikeitto

1 rkl margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
1-2 dl kevyttä ruokakermaa
2 dl maitoa
1 pieni purkki säilöttyjä herkkusieniä viipaleina
1 pieni salottisipuli
2 rkl maustamatonta sulatejuustoa
(aurajuustoa)
suolaa
mustapippuria

2 palaa vaaleaa leipää crutonkeihin

Valmista ensin crutongit. Poista leivästä kuori ja leikkaa sisus pieniksi kuutioiksi. Lisää paistinpannulle nokare margariinia tai öljyä. Paista leipäpaloja, kunnes ne ovat rapeita ja kellanruskeita.

Sulata margariini kattilassa ja lisää pieneksi silputtu sipuli. Kuullota sipuli. Lisää jauhot ja sekoita. Lisää kattilaan kevytkerma ja maito sekä sulatejuusto. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 min. Lisää halutessasi aurajuustoa ja anna juuston sulaa keiton sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää valutetut herkkusieniviipaleet ja anna keiton kuumentua. Tarjoa crutonkien kanssa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Mansikkapannacotta

4 dl kermaa
1 dl maitoa
1 tl vanilliinisokeria
1 dl ruokosokeria
2 liivatelehteä

2 dl sulatettuja pakastemansikoita
3 rkl vettä
1 liivatelehti
½ tl vanilliinisokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Mansikkaosa: Kuumenna vesitilkka ja liuota liivatelehti. Mausta mansikat vanilliinisokerilla ja sekoita liivateseos huolellisesti mansikoiden sekaan. Kaada mansikat kulhon pohjalle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Vaniljaosa: Sekoita kerma, maito, ruokosokeri ja vanilliinisokeri kattilassa ja keitä viitisen minuuttia. Ota kattila liedeltä ja liuota mukaan liivatelehdet. Kaada neste varovasti hyytyneden mansikoiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin neljä tuntia.

Upota kulhot nopeasti kuumaan veteen, jolloin pannacotta irtoaa kulhosta. Kumoa lautaselle.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Naudanlihaa ja cashewpähkinöitä

3 rkl seesamiöljyä
½ rkl kuivattuja punaisia chilejä murskattuna (ilman siemeniä)
1 valkosipulinkynsi hyvin hienonnettuna
1 sipuli ohuelti viipaloituna
2,5 cm:n pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2-3 limetinlehteä käsin paloiteltuna
500 g naudan ulko- tai sisäfileetä ohuelti suikaloituna
vasta jauhettua mustapippuria
1 rkl soijakastiketta
1 tl sokeria
1 punainen paprika ilman siemeniä, ohuelti suikaloituna
1 vihreä paprika ilman siemeniä, ohuelti suikaloituna
4 kevätsipulia vinosti suikaloituna
125 g paahdettuja cashewpähkinöitä

Kuumenna ½ rkl seesamiöljyä pienessä pannussa ja paista chilimurske öljyssä rapeaksi. Valuta chili talouspaperin päällä ja jätä odottamaan, kunnes olet valmistanut lihan ja kasvikset.

Kuumenna jäljelle jäänyt seesamiöljy wokpannussa tai isossa paistinpannussa. Lisää öljyyn valkosipuli, sipuli ja inkivääri ja paista niitä korkeahkolla lämmöllä noin 3 minuuttia, kunnes sipuli on pehmeää ja kullankeltaista.

Lisää pannuun limetinlehdet ja lihasuikaleet ja paista niitä vain 2-3 minuuttia. Mausta liha makusi mukaan mustapippurilla ja lisää joukkoon soijakastike ja sokeri. Sekoita joukkoon paprikasuikaleet ja kevätsipuli ja paista pikaisesti 2-3 minuuttia. Lisää joukkoon rapea chilimurske ja paahdetut pähkinät. Sekoita ainekset nopeasti ja tarjoa liha keitetyn riisin tai paistettujen nuudeleiden kanssa.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Karjalanpaisti

700 g naudan- ja possunlihaa
2 tl suolaa
8-10 kokonaista mustapippuria
3 salottisipulia
2 laakerinlehteä
vettä / lihalientä

Lisää raa'at lihakuutiot uunivuokaan. Halutessasi puhdista lihoista ylimääräiset kalvot pois ja keitä näistä lihaliemi (vähennä tällöin suolaa, 2 tl on sopiva suola 700 grammalle lihaa). Lisää mausteet ja sipulilohkot pataan. Kaada vettä tai lihalientä siten, että puolet lihoista peittyvät. Nosta uuniin 250 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Kääntele lihoja välillä, jotta ne ruskettuvat. Lisää vettä tarvittaessa. Alenna uunin lämpö 200 asteeseen ja lisää vettä siten, että lihat peittyvät kunnolla. Hauduta uunissa vähintään 2-3 tuntia, mielellään pidempäänkin. Sekoita paistia välillä, tarvittaessa lisää vettä. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Helppo kanakastike

650 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
1 pieni prk ananasrenkaita
1 pkt pekonia
2 dl ruokakermaa
aurajuustoa maun mukaan
½ tl paprikajauhtetta
mustapippuria
chilijauhetta

Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi ja paista pannulla rapeiksi. Nosta pekonit sivuun. Paista broilerinsuikaleet kypsiksi. Nosta pekoni takaisin pannulle. Lisää pieniksi paloitellut ananasrenkaat ja paista hetki. Lisää ananaspurkin mehu ja ruokakerma sekä aurajuusto ja mausteet. Anna kiehahtaa muutama minuutti ja tarjoa heti tuorepastan kanssa.

torstai 10. syyskuuta 2009

Kebabrulla

pohja:
2 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
4 ½ - 5 dl pizzajauhoja

täytteet:
kebablastuja
kebabkastiketta
jäävuorisalaattia
tomaattiviipaleita
kurkkuviipaleita
paprikasuikaleita
jalapenoja
valkosipulista salaatinkastiketta
aurajuustoa muruina

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhoja vähitellen, jotta saat kiinteän taikinan. Vaivaa kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan. Taittele taikinapalojen ympärille tuorekelmua ja laita taikina jääkaappiin pariksi tunniksi. Taikina kohoaa edelleen jääkaapissa ja siitä tulee helpommin kaulittavaa. Kauli jauhotetulla alustalla taikinasta kaksi pyöreää pizzapohjaa. Anna pohjien kohota vielä puoli tuntia.

Paista pohjia 200-225 asteessa, kunnes ne ovat kypsiä. Varo, etteivät pohjat kypsy liikaa ja muutu rapeiksi.

Levitä heti uunista ottamisen jälkeen koko pohjan alueelle täytteet. Kääri rullalle ja pyöritä rullan ympärille foliota.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Maisemakahvilan raparperipiirakka

muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

pohjataikina:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

täyte:
1 l raparperipaloja
2 tölkkiä rahkaa (2 x 250 g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

pinnalle:
noin 1/3 muruseoksesta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät. Sekoita rahka, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

(Ohje Hämeenkyrön maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsy)

lauantai 22. elokuuta 2009

Appelsiinipannacotta

4 dl kermaa
1 dl maitoa
halkaistu vaniljatanko tai 1 tl vanilliinisokeria
appelsiinin raastettu kuori
1 dl ruokosokeria
2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita muut ainekset kattilassa ja keitä kunnes sokeri on sulanut ja maku appelsiinin kuorista tarttunut liemeen. Ota kattila liedeltä ja liuota mukaan liivate. Halutessasi voit siivilöidä appelsiininkuoriraasteen pois. Annostele keitos hieman jäähtyneenä tarjoilumaljoihin. Anna pannacotan hyytyä jääkaapissa ainakin neljä tuntia. Tarjoile kylmänä mansikoiden tai vadelmien kanssa.

(Ohje Keittiömestari Tapio Kyllönen, kesäravintola Klippan)

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Sangria

1 plo (75 cl) espanjalaista punaviiniä
8-10 cl vaaleaa rommia
20 cl sitruunalimonadia (Sprite)
2-4 cl banaanilikööriä
1 appelsiinin mehu
1 sitruunan mehu
(1 rkl sokeria)

½ appelsiini
1 omena
1 päärynä
mansikoita

Mittaa nesteet kannuun sitruunalimonadia lukuunottamatta. Purista appelsiinin ja sitruunan mehu sekaan. Leikkaa hedelmät lohkoiksi ja lisää sangrian joukkoon. Anna olla kylmässä useita tunteja, kuitenkin mielellään seuraavaan päivään. Lisää ennen tarjoilua sangrian joukkoon sitruunalimonadi.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Paneroidut possupihvit

400 g possun ulkofilettä
n. 2 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
½-1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
½ tl chilijauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
margariinia paistamiseen

Leikkaa possu n. 1 cm paksuiksi pihveiksi. Nuiji pihvit muutaman millimetrin paksuiksi pihveiksi tuorekelmun alla. Sekoita lautaselle vehnäjauhoihin mausteet. Riko toiselle lautaselle kananmunat ja vatkaa rakenne rikki. Kolmannelle lautaselle lisää korppujauhot. Pyörittele pihvit ensin jauho-maustesekoituksessa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista kuumalla paistinpannulla rasvassa, kunnes pihvin pinta on kullankeltainen.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Tuliset coctailpyörykät tomaattikastikeessa

coctailpyörykät:
400 g jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
1 sipuli silputtuna
3/4 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl valkosipulimurskaa
1 - 1 ½ tl sambal oelek- chilimurskaa
1 tl paprikajauhetta
1-2 kananmunaa

tomaattikastike:
1 prk tomaattimurskaa
6 kpl tuoreita isoja tomaatteja
2 dl vettä
suolaa
mustapippuria
(maizena-suurustetta)

Lisää kattilaan tomaattimurska ja paloitellut tomaatit. Lisää vesi. Anna kiehua hiljalleen vähintään tunnin ajan. Sekoita välillä. Valmista kastikkeen kiehuessa coctailpyörykät. Lisää kulhoon kerma ja korppujauhot. Anna turvota hetki. Lisää mausteet ja silputtu sipuli sekä kananmunat. Sekoita hyvin ja lisää jauheliha. Pyöritä massasta pieniä pullia, teelusikka toimii tässä hyvin apuna. Paista coctailpyörykät kuumalla paistinpannulla tai uunissa. Lisää kastikkeeseen suola ja mustapippuri. Soseuta kastike sauvasekottimella. Tarkista maku. Lisää coctailpyörykät kastikkeen joukkoon ja anna kiehahtaa hetki. Jos haluat paksumman kastikkeen, lisää maizenaa. Tarjoa spaghetin kanssa.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Pyttipannu

6 isoa perunaa
1 pkt grillimakkaraa
1 mieto sipuli
2 kananmunaa
(1 pkt pekonia)
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
chilijauhtetta
margariinia paistamiseen

Leikkaa perunat raakoina pieniksi paloiksi. Paista perunoita paistinpannulla rasvassa, kunnes ne ovat kypsiä. Mausta perunat suolalla. Lisää pannuun pieneksi leikattu makkara ja paista, kunnes makkara on saanut paistopintaa. Lisää pieneksi leikattu sipuli pannuun. Alenna tässä vaiheessa lämpöä, jotta sipuli ei pala, vaan kypsyy. Lisää loput mausteet. Viimeiseksi lisää kananmunat. Sekoita pyttipannua jatkuvasti, jotta kananmunat hyytyvät tasaisesti. Jos laitat pekonia pyttipannuun, leikkaa se pieniksi paloiksi ja ruskista ensimmäisenä. Nosta pekonipalat sivuun ja jatka perunoiden paistamisella. Lisää pekonipalat pyttipannuun sipulien kanssa yhtäaikaa.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Grillipizza

pizzapohja:
2 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
4 ½ - 5 dl pizzajauhoja

tonnikalapizzan täytteet:
oliiviöljyä
tomaattikastiketta tai ketsuppia
juustoraastetta
kinkkusuikaleita
tonnikalaa valutettuna
pepperonimakkaraa ohuina viipaleina
katkarapuja
oreganoa

kebabpizzan täytteet:
oliiviöljyä
tomaattikastiketta tai ketsuppia
juustoraastetta
kinkkusuikaleita
kebab-lastuja
pepperonimakkaraa ohuina viipaleina
paprikaa
tuoreita herkkusieniä viipaleina
jalapenoja
oreganoa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhoja vähitellen, jotta saat kiinteän taikinan. Vaivaa kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan. Taittele taikinapalojen ympärille tuorekelmua ja laita taikina jääkaappiin pariksi tunniksi. Taikina kohoaa edelleen jääkaapissa ja siitä tulee helpommin kaulittavaa. Kauli jauhotetulla alustalla taikinasta kaksi pyöreää pizzapohjaa. Anna pohjien kohota vielä puoli tuntia.

Valmistele täytteet. (Raa'at täytteet tulee kypsentää valmiiksi, esimerkiksi jos laitat pekonia, tulee se paistaa ennen täyttämistä.) Paista hetki pannulla kebab-lastuja ja pepperonimakkaraa. Kaikkien täytteiden tulee olla huoneenlämpöisiä, jotta pizzapohja ei viilene liikaa täytettäessä. Asettele täytteet kulhoihin, jotta saat ne nopeasti pizzapohjille.

Kuumenna kaasugrilli tai lämmitä pallogrilli kuumaksi hiilillä. Varsinkin pallogrillin tulee olla todella kuuma, jotta pizzat onnistuvat. Kaasugrilliin riittää keskilämpö.

Paista pizzapohjaa toiselta puolelta grillissä muutaman minuutin ajan. Ei haittaa, vaikka pohja hieman tummuu. Nosta pohja pois grillistä ja käännä se ympäri. Levitä pohjan grillatulle puolelle tilkka oliiviöljyä (estää pohjan vettymisen). Tämän jälkeen lisää nopeasti muut täytteet. Alimmaiseksi tomaattikastike, sitten juusto, jonka jälkeen muut täytteet. Nosta pizza takaisin grilliin. Grillaa sen verran, että juusto on sulanut ja täytteet ovat kuumentuneet. Ripottele pinnalle oreganoa.


keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kinkkukiusaus

6 isoa perunaa
300 g kinkkusuikaleita (esim. valmiita pizzasuikaleita)
1 valkosipulinkynsi
2 salottisipulia
pieni pala aurajuustoa
½ pkt pekonia
mustapippuria
suolaa
2 dl kuohukermaa
1 - 1 ½ dl juustoraastetta
margariinia paistamiseen

Kuori perunat. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele perunasuikaleista tärkkelys pois kylmällä vedellä. Perunat kannattaa leikata suoraan kylmään veteen ja kaataa vesi vasta juuri ennen paistamista pois. Näin perunat eivät tummu. Silppua valkosipuli ja sipulit pieniksi kuutioiksi. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi. Paista kuumalla pannulla ensin pekoni rapeaksi ja nosta sivuun. Lisää pannuun valutetut perunasuikaleet ja hieman margariinia. Paista miedolla lämmöllä perunoita niin, että ne ovat puolikypsiä. Varo, ettet ruskista perunoita. Lisää perunoiden sekaan sipulit ja kuullota hetki. Lisää pannuun seuraavaksi paistettu pekoni ja murustettu aurajuusto. Anna aurajuuston sulaa hetki. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarkista maku. Lisää laakeaan uunivuokaan perunasuikaleseosta ja kinkkusuikaleita vuorotellen, päällimmäiseksi perunoita. Kaada kerma perunoiden sekaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia, jonka jälkeen lisää juustoraastetta kiusauksen pinnalle. Jatka kypsentämistä vielä 45-50 min. Tarkkaile, ettei pinta pala. Tarvittaessa kiusauksen voi peittää foliolla. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilemista.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Pekoniperunat

4 jauhoista perunaa
1 pkt pekonia
oliiviöljyä
suolaa
½ - 1 tl NoMun smokey peri-peri - mausteseosta (tai ripaus mustapippuria)

Kuori ja halkaise perunat pitkittäin. Kiehauta perunoita muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä. Lisää perunat kulhoon, lisää tilkka öljyä ja mausteseos. Sekoita. Kääräise pekonin viipale perunan ympärille ja sulje tiiviisti folioon. Grillaa n. 20 minuuttia välillä käännellen (n. 10-15 min. kauemmin, jos haluat pekonin olevan rapeaa, kuten kuvassa).

Grillatut kasvisvartaat

kirsikkatomaatteja
paprikaa
kesäkurpitsaa
sipulia
valmista grillauskastiketta

Leikkaa paprika ja kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi, sipuli lohkoiksi. Lisää kasvikset kulhoon ja sekoita tilkka grillauskastiketta kasviksille. Pujota vartaisiin ja kypsennä grillissä n. 10 minuuttia.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Hernekeitto

n. 2 litraa vettä
500 g kuivattuja herneitä
400 g jauhelihaa
2 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl paprikajauhetta
1 tl meiramia

Huuhtele herneet. Laita herneet kylmään veteen ja anna liota niiden yön yli. Paista jauheliha. Lisää vesi ja herneet kattilaan. Anna kiehua hiljalleen tunnin verran, jonka jälkeen lisää jauheliha ja mausteet. Keitä vielä reilun tunnin verran. Tarkista maku.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Voitaikina-juustokiekot

20 cm x 20 cm voitaikinalevy kaaviloituna
1 ½ dl kypsytettyä juustoa raasteena (kovaa juustoa ja sinihomejuustoa)
1 kananmuna

Kaulitse voitaikinalevy ohueksi. Levitä juusto pinnalle. Kierrä taikina levy rullalle ja leikkaa se noin 1 cm viipaleiksi. Voitele kananmunalla. Paista uunissa 200-asteessa n. 15 minuuttia, kunnes kiekot ovat kullanruskeita.

Kinkkujuustokiekot: lisää juustotäytteen lisäksi kinkkusuikaleita.

Vinkki. Nosta rulla hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen, jolloin se on helpompi leikata.

Kanacurry kevätsipulirieskojen kera

kanaa varten:
2 rkl maapähkinäöljyä
400 g kananrintaa reiluina paloina
2 hyppysellistä suolaa
½ tl jauhettua valkopippuria
3 rkl maissijauhoja

currykastike:
2 rkl maapähkinäöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä silputtuna
1 punainen chili ilman siemeniä hienonnettuna
2 sipulia puolikuun muotoisina viipaleina, suolaa ja sokeria karamellisointiin
3 porkkanaa vinoina viipaleina
kourallinen parsakaalin kukkia (mieluiten suomalaista parsakaalta)
5 dl kanalientä
1-2 kokonaista tähtianista
1 tl kurkumaa
½-1 tl tulista Madras-currypulveria (tai tavallista currya)
1 rkl ruskeaa sokeria
½ tl mustapippuria
3-4 rkl maissijauhoja
3 kevätsipulia hienoksi hakattuna

rieskat (4 kpl):
1 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 hyppysellistä suolaa
runsas 1 dl kuumaa vettä
2 rkl seesamiöljyä
1 kevätsipuli hienoksi hakattuna

Kuumenna wokki ja lisää öljy. Mausta kana suolalla, valkopippurilla ja maissijauhoilla. Nosta kana wokkiin ja paista kullanruskeiksi. Nosta sivuun. Huuhtele wokki ja lisää öljyä. Paista sipuli kullanruskeaksi, lisää hieman sokeria ja suolaa. Nosta sivuun. Lisää hieman maapähkinäöljyä. Lisää pannulle valkosipuli, inkivääri ja chili, pikapaista minuutti. Lisää porkkana ja parsakaali, paista muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Lisää kanaliemi, johon on sekoitettu maissijauhot sekä tähtianis, kurkuma, currypulveri, sokeri ja mustapippuri. Kuumenna kiehumispisteeseen. Siirrä currykastike uuninkestävään astiaan kanan ja karamellisoidun sipulin kanssa, peitä foliolla tai kannella ja siirrä 150-asteiseen uuniin.

Tee seuraavaksi rieskat. Sekoita kevätsipulisilppu, jauhot ja suola kulhossa, lisää vesi ja seesamiöljy. Alusta taikina. Kumoa jauhotetulle pöydälle ja vaivaa 5 min, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Anna levätä jauhotetussa kulhossa 20 min huoneenlämmössä. Jaa taikina neljään osaan. Tee osista pallot ja kaulitse n. 2 mm paksuisia pyörylöitä. Käytä tarvittaessa jauhoja leipomiseen, mutta pyyhi ennen paistamista ylimääräinen jauho rieskan pinnasta pois. Kuumenna wokki ja paista rieskoja, kunnes ne ovat kullanruskeita. Käännä välillä, jotta rieskat kypsyvät molemmilta puolilta. Nosta rieskat folion alle, jotta ne pysyvät lämpiminä.

Koristele curry kevätsipulilla ja tarjoile rieskojen kanssa.

(Ching-He Huang: Uusia makuja Kiinasta 2008, ohje mukailtu)

maanantai 23. helmikuuta 2009

Eksoottinen hedelmäsalaatti

1/3 tuoretta ananasta
1 papaija
1 mango
2 banaania
2 dl viinirypäleitä
2 kiiviä
1 appelsiinin mehu
1 mandariinin mehu

Leikkaa hedelmät pieniksi paloiksi. Purista hedelmäsalaatin sekaan appelsiinin ja mandariinin mehut. Nosta kylmään. Tarjoa esimerkiksi semifreddon kanssa.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Madeirakastike

4 kpl salottisipulia
6 dl hyvää lihalientä
1 dl madeiraa
timjamia
1 kpl valkosipulin kynsi
3-4 rkl Maizenaa ruskeille kastikkeille
50-100 g voita
(suolaa ja pippuria)

Hienonna sipulit ja kuullota niitä kattilassa oliiviöljyssä. Lisää timjami ja nesteet. Keitä kunnes nesteestä on reilu puolet jäljellä. Siivilöi kastike. Lisää halutessasi Maizenaa, jotta saat paksumman kastikkeen. Sekoita joukkoon voi sauvasekoittimella.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Semifreddo

12 annosta
1 vaniljatanko
3 dl sokeria
4 isoa munaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
5 dl kuohukermaa
suolaa

Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja raaputa siemenet (käytä tanko vaniljasokerin valmistamiseen). Vatkaa siemenet, sokeri ja munankeltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Kolmannessa kulhossa vatkaa munanvalkuaiset suolahippusen kanssa hyvin kovaksi vaahdoksi (pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi väärinpäin). Lisää keltuaisvaahdon sekaan kerma ja valkuaisvaahto. Kääntele ainekset varovasti ja kumoa tarjoilukulhoon. Peitä kulho kelmulla ja nosta se pakastimeen tarjoiluun saakka. Semifreddo voidaan pakastaa pienemmissä annoksissa, joiden annetaan sulaa hieman jääkaapissa ennen nauttimista. Semifreddon seuraksi sopivat tuoreet marjat tai hedelmät.

(Ohje Jamie Oliver)

maanantai 2. helmikuuta 2009

Munavoi

5 kananmunaa
50 g margariinia
suolaa

Keitä kananmunat koviksi. Murskaa kananmunat haarukalla ja sekoita margariini munien joukkoon. Mausta suolalla.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Karjalanpiirakat

Täyte:
5 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l maitoa
1-1½ tl suolaa

Kuoret:
3 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 dl kylmää vettä

Kostutus:
2 dl vettä
100 g voita

Keitä riisipuuro. Mittaa vesi haudekattilaan. Lisää riisit kiehuvaan veteen ja anna riisien keittyä muutaman minuutin niin, että vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito. Anna hautua kannen alla tunnin ajan. Mausta valmis puuro suolalla.

Alusta kylmään veteen kuoritaikina. Jaa taikina 20 osaan. Peitä taikina tuorekelmulla, jottei se kuivu. Kauli taikinasta soikeita kuoria. Lisää kuorille puurotäytettä n. ½ dl piirakkaa kohti. Rypytä reunat keskeltä aloittaen. Paista uunissa 300 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes piirakat ovat ruskeapilkullisia.

Upota kuumat piirakat kuumennettuun vesi-voiseokseen ja nosta vuokaan. Peitä vuoka leivinpaperilla ja pyyhkeellä, jotta piirakat pehmenevät.

Tarjoa lämpiminä munavoin kanssa.

torstai 29. tammikuuta 2009

Kananmunaleivät

2 palaa vaaleata paahtoleipää
2 kananmunaa
suolaa
margariinia

Poista leivistä keskusta esimerkiksi juomalasilla, jotta saat kolon kananmunaa varten. Voitele leipä molemmin puolin margariinilla. Nosta leivät kuumaan paistinpannuun. Riko kananmuna juomalasiin ja valuta se varovasti leivän keskelle pannulle, jottei kananmuna valu leivän reunojen alta. Mausta suolalla. Pienennä levyä ja anna kananmunan hyytyä. Käännä leivät ja paista toiselta puolelta.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Friteerattu kana

5 kpl broilerin hunajamarinoituja rintafileitä
n. 2 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl chilijauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
friteerausöljyä

Leikkaa kana pienemmiksi paloiksi. Sekoita mausteet vehnäjauhoihin. Aseta vehnäjauho-mausteseos matalalle lautaselle. Toiselle lautaselle riko kananmunat ja kolmannelle lautaselle korppujauhot. Pyöritä kananpalat ensin jauhoissa, sitten kananmunissa ja viimeisenä korppujauhoissa. Paista kuumassa öljyssä friteerauskeittimellä n. 10 min.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Maksakastike

600 g naudanmaksaa
5 pientä salottisipulia
½ tl mustapippuria
2 dl vettä
3/4 lihaliemikuutio
2 dl kermaa
1 rkl voita tai margariinia
1 rkl vehnäjauhoja

Puhdista maksasta kaikki kalvot ja verisuonet huolellisesti pois. Leikkaa maksa ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa sipulit pieniksi kuutioiksi. Freesaa sipulia rasvassa hetki kuumalla pannulla. Siirrä sipuli kattilaan. Lisää kattilaan vesi, lihaliemikuutio ja kerma. Paista maksasuikaleita pannulla n. viisi minuuttia. Lisää mustapippuri ja jauhot maksasuikaleille. Lisää maksa kattilaan ja anna kiehua kastikkeen n. 10 minuutin ajan. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Pekoni-aurajuusto-ananas-mureke

400 g jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
1 sipuli silputtuna
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl valkosipulimurskaa
½ tl sambal oelek- chilimurskaa
1 tl paprikajauhetta
1-2 kananmunaa
 
Täyte:
75 g Aura-juustoa
2 ananasrengasta paloiteltuina
 
Päälle:
juustoviipaleita
85 g pekonisiivuja
 
Mittaa korppujauhot ja kerma kulhoon, anna turvota hetki. Sekoita murekemassan muut aineet, sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina suorakaiteen malliseksi levyksi leivinpaperille. Levitä päälle Aura-juusto ja ripottele koko leveydeltä levylle ananaspalat. Kääri rullalle. Levitä murekkeen pinnalle juustoviipaleet ja päällystä mureke vielä pekonisiivuilla. Paista 225 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

(Ohje mukailtu Hellapoliisilta)

tiistai 13. tammikuuta 2009

Wokattu kasvisjauhelihapasta

7 dl raakaa fusillipastaa

400 g jauhelihaa
3/4 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl valkosipulimurskaa
½ tl chilitahnaa
½ tl paprikajauhetta
1 prk tomaattimurskaa

3 porkkanaa
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 iso sipuli
1 prk minimaisseja
2 ananasrengasta

Paista jauheliha ja mausta se. Lisää tomaattimurska ja anna hautua puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Leikkaa porkkana, paprika ja sipuli ohuiksi, tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Puolita maissi ja leikkaa ananakset paloiksi. Keitä pasta valmiiksi. Kuumenna wokissa oliiviöljy. Lisää wokkiin kasvikset kypsymisjärjestyksessä. Lisää wokkiin viimeisenä keitetty pasta ja jauheliha. Sekoita ainekset.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Hampurilaisateria

hampurilaissämpylöitä tai ruispaloja
jauhelihapihvejä
jäävuorisalaattia
tomaattiviipaleita
kurkkuviipaleita
suolakurkkuviipaleita
jalapeno-viipaleita
rapeaksi paistettua pekonia
paistettua kananmunaa
valkosipulimajoneesia
sulatejuustoviipaleita

tikkuranskanperunoita

jauhelihapihvit:
400 g jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
2 salottisipulia
½ tl valkosipulimurskaa
1 tl Sambal Oelek-chilikastiketta
½ tl paprikajauhetta
½ tl rouhittua mustapippuria
3/4 tl merisuolaa
1 dl juustoraastetta
n. 2 rkl Aura-juustoa muruina
1-2 kananmunaa

Sekoita keskenään ruokakerma ja korppujauhot. Anna turvota. Lisää silputtu sipuli, mausteet, juustoraaste, Aura-juusto ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää viimeisenä jauheliha ja sekoita tasaiseksi. Paista koepala ja tarkista maku. Muotoile pihvejä ja paista paistinpannulla tai uunissa 225 asteessa puolisen tuntia.

Paahda hampurilaissämpylöiden puolikkaat tai ruispalat leivänpaahtimessa. Täytä haluamillasi täytteillä. Tarjoa lisäksi öljykeittimessä friteerattuja tai uunissa paistettuja tikkuranskanperunoita.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Yrttilohkoperunat

8 perunaa
4 rkl oliiviöljyä
1 tl timjamia
suolaa

Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi. Pese ja kuivaa perunalohkot. Sekoita öljy, suola ja timjami kulhossa. Lisää perunat. Paista uunissa 200 asteessa 40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kullanruskeita.

Valkosipuli-pippuripossu

600 g possun sisä- tai ulkofileetä
1 pkt tuoreita herkkusieniä
150 g valkosipulituorejuustoa
1 mieto sipuli
suolaa
mustapippuria
margariinia



Leikkaa herkkusienet ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sienet ja sipuli paistinpannulla. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa filee auki siten, että filee muodostaa levyn. Nuiji filee kevyesti ohueksi. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Levitä täyte fileen päälle ja kääri rullalle. Sido puuvillalangalla kiinni. Nosta rulla korkeareunaiseen astiaan, sillä täyte voi jonkin verran valua paiston aikana. Paista uunissa 175 asteessa tunnin ajan.

Tarjoa lisäkkeenä yrttilohkoperunoita ja keitettyjä kasviksia.